Näytetään tekstit, joissa on tunniste paha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paha. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kosketus.

Eilen romahdin.
Se tuli yhtäkkiä.
Kuin kirkkaat salamat sinä samana yönä.
Olin pelkkää kyyneltä.
Tunsin siipien otteen. Mustien, sysimustien siipien kosketuksen.
Se oli hipaisu vain. Muistutus niistä.
Ne ovat yhä olemassa.
Ne ei saaneet mua kokonaan. Mutta ne kasvaa. Ne kasvaa taas. Ja ne tulee saamaan mut.

Tuntuu liian hyvältä tuntea ne taas. Turvani. Suojani.
Tiedän, että kasvatan ne taas samaan mittaan, mitä ne ennen oli. Ei ole syytä, miksi en voisi niin tehdä.
Terä kävi ihollani eilen. Se koski, muttei viiltänyt. En sortunut. En vielä. Kohta. Kohta pystyn siihen taas.

Ei en saa ajatella näin! Saanpas. Ei mua mikään estä. Mä saan romahtaa. Saan vajota siihen mustaan kaivoon taas. Siellä olen turvassa.
Hyvä olo on uhka.

Siivet kasvakaa.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Säännöt.


Taas kerran olen päättänyt, etten näytä Sinulle enää pahaa oloani. Tällä kertaa olen kuitenkin enemmän tosissani kuin ennen. Aion olla täydellinen tyttöystävä Sulle. Et kuule ainootakaan valitusta. "mä en jaksa kun sä koko ajan valitat" En valita enää. Teen mitä pyydät, annan Sun tehdä mitä haluat. "et sä oo ainoo ihmine ketä haluun nähä" Jos haluut olla kavereides kanssa, en sano mitään. Jos haluat mennä johonkin, en sano mitään. Jos et tahdo mua mukaan, en sano yhtään mitään. En pyydä Sulta enää mitään. En mitään. En anna Sun ostaa mulle mitään. En mä ansaitse. Mitään. Maksan itse juttuni, vaikka ei mulla rahaa pahemmin olekaan. Ihan sama. Kuuntelen Sua, en keskeytä, en edes yritä ilmeilläni valittaa. Jos kerrot jotain, mistä en pidä, en näytä sitä. Pidän sen sisälläni, vaikka se tuntuisi maailmanlopulta. Koska tiedän, että Sua ei vois vähempää kiinnostaa. Aion olla täydellinen tyttöystävä. Sellainen, jonka luokse on oikeasti kiva tulla lomille. Joka ei heti ala murjottamaan ja jonka ensimmäiset lauseet ei ole pelkkää valitusta. MUN. PITÄÄ. MUUTTUA.

Sääntöjä:

-ÄLÄ näytä tunteitasi!
-älä todellakaan valita
-älä pyydä mitään
-älä manipuloi
-älä ole itsekäs
-tee mitä pyydetään
-hymyile
-muista,että et ansaitse mitään!


Vaikka kyyneleet valuis mun poskilla enkä jaksaisi enää hengittää, aion silti HYMYILLÄ jos olet siinä näkemässä. Ei täydellisellä tyttöystävällä voi olla mikään huonosti, ei ole syytä itkeä. Eihän? Toivon, että pidät uudesta, täydellisestä minästä. Toivon todella. Mutta kun et ole näkemässä, jatkan samaa rataa. Nukun päivät, itken yöt, en jaksa syödä, en käy missään, EN HALUA OLLA HEREILLÄ. Mutta näistä asioista ei Sinun tarvitse välittää, ei Sun tarvitse tietää. Ethän Sinä välitä, vaikka laihtuisin olemattomiin, olisin sisältä tyhjä ja tunteeton, jalat viiltoja täynnä. Kunhan en valita. Eihän mulla ole mikään huonosti. Niinhän Sinä aina sanot.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Jääkylmää.

Eipä tässä mitään. Voinko itteeni enää enempää vihata. Ihan oikeesti. Viime yö oli jotain niin kauheeta. Vihaan riidellä Sun kanssa. Sait mut taas tuntee itteni NIIN huonoks ihmiseks. Meinasin hypätä auton alle, petyin kun autot hidasti ja pysähty. Eikä ajaneetkaan mun päälle. Oisitte ajanu vaa! Vittu. Mä en jaksa elää. Mul on niin paha olla ja viime yö repi taas kaikki haavat auki. Silti osasin jo aamulla esittää elävää. Oon tainnut jo oppia hillitsemään itseni. Pitämään naamaria yllä. Ettei kukaan vaan näe. Ettei mua haittais vaikka auto ajaiskin päältä. Vaikka jäätyisin ulkona kuoliaaksi.
Ainoo asia minkä takia elän enkä vielä luovuta oot Sä. Ja eilen mua pelotti niin. Että joudun luovuttamaan. Mä pelkäsin kuollakseni. Sä oot tärkein asia mulle. Sä oot mun kaikki. Enkä mä koskaan luovu susta, en ikinä luovuta jos on edes pienen pieni toivon kipinä. Rakas, me selvitään tästä. Nyt on vaan vaikeaa. Mut Sä oot mun koko elämä ja mä tiedän, että me selvitään.
Ihan sama vaikka saat mut tuntee huonoimmaks ihmiseks maailmassa. Tee mitä haluut, saat tehä mulle ihan mitä vaan. Kunhan oot mun. Mä yritän muuttua. Mä tiedän, että mussa on vika, me molemmat tiedetään se. Mä yritän. Muuttua. Paremmaksi. Vaikken sitä koskaan tule olemaan. Nimittäin hyvä, tarpeeksi hyvä. Sulle.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Tuska.

Anteeksi. Anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi. Ansaitsen tän kaiken. Jokaikisen huonon päivän mikä mulla on ollut ja tulee olemaan. Jokaisen niistä. Jokaisen mahdottoman hengenvedon, jokaisen loukkaavan sanan, jokaisen viillon, jokaisen nälän, jokaisen pettymyksen, KAIKEN. Ansaitsen sen kaiken pahan ja enemmänkin. Tää on ihan oikein. Mun kuuluu tuntee tää kaikki, kaiken kuuluu mennä väärin, on mulle oikein ettei asiat mene niinkuin suunnittelen. Ansaitsen sen ettet oo mun kaa koko ajan. Ansaitsen jokaisen yksinäisen päivän, tunnin, minuutin, sekunnin. Jokaisen kyyneleen ja kaiken kivun. Jokaisen painajaisen.
Mä oon paha enkä ansaitse mitään hyvää. En ansaitse Sua. Sua en todellakaan. Mä oon pilannu kaiken, pilaan jatkuvasti vieläkin ja tulen pilaamaan. Miks mä oon olemassa, miks? Miks mä teen näin, MUN PITÄS PITÄÄ VAAN SUU KIINNI. En mä saa sanoa, mikä mua ärsyttää, koska en mä ansaitse lohtua, haleja, suukkoja, sääliä. EN MITÄÄN. Mun kuuluu kärsii ihan yksin. Yksin. Ei oo Sulle oikein näyttää tätä oloa. Ei sun tarvi tietää, ei sun tarvi auttaa. Mun pitäis vaan olla hiljaa, sanomatta mitään, HYMYILLÄ ja olla kuin ei oliskaan. Kuin mul ei ois mikään hätänä. Koska mä oon paha, mä oon huono ja mun kuuluu kärsiä. Tää on oikein. Millon mä tajuun sen, millon mä ymmärrän et näin tän pitääkin olla. Loppuun asti. Mä ansaitsen tän kaiken!